Helsingin sanomat kiinnostui turvetaloudesta julkaistuaan tosi upean pääkirjoituksen aiheesta. Energiajohtajat ylistävät vastineessaan turpeen polton hyödyllisyyttä. ( HS 7.6)
Johtajien väitteet eivät pidä paikkaansa. Turpeenoton haittavaikutukset eivät ole vähentyneet. Ne eivät riipu käytetyistä tekniikoista vaan olosuhteista. Päästöt syntyvät tulvien ja rankkasateiden yhteydessä. Vesienkäsittelymenetelmät eivät niissä tilanteissa toimi.
Turvetalous kikkailee prosenttiosuuksilla: turvetaloudessa on 0,6 %, Suomen soista. Päästöt kuitenkin syntyvät ja pilaavat vesistöjä paikallisesti, ei valtakunnallisesti. Läntisessä Keski- Suomessa soiden osuus pinta-alasta on yli 20 % ja monien järvien valuma alueilla turvesoiden osuus lähentelee 10 %:a.
Turpeenottoalueiden tarkkailua tehdään väärin ja vaikutusten tarkkailua tuskin ollenkaan. Käyttövalvonta perustuu määräajoin, viikon tai kahden välein otettaviin näytteisiin. Liioittelematta voin sanoa, että näytteet voi jättää ottamatta 355 vuorokautena vuodessa, kunhan ne 10 tulvavuorokautta tutkitaan huolellisesti. Nyt on toimittu päinvastoin ja tulokset eivät kerro totuutta. Vielä huonommin seurataan päästöjen vaikutuksia vesistöissä. Turvehumus on tieteelle ja viranomaisille tuntematon käsite. Sitä varten ei ole kehitetty mittausmenetelmiä. Turvehumuksen vaikutuksia kala- ja rapukantoihin ei ole tutkittu nimeksikään.
Surkeinta johtajien kirjoituksessa on kohta, jossa puolustellaan turpeenoton oikeutusta alueilla, joiden vesistöt ovat luonnostaan humuspitoisia ja ruskeavetisiä. Turvetalouden piirissä luotiin käsite ”luonnontilansa menettänyt suo”. Nyt lanseerataan käsitettä ”luonnontilansa menettänyt järvi”. Kohta kalastajia ja mökkiläisiä ryhdytään nimittämään ”luonnontilansa menettäneiksi kansalaisiksi”.
Turvealalla ei ole 10 000 työpaikkaa. Lukuun sisältyy energia-alan työpaikkoja, jotka eivät riipu polttoaineesta. Turpeenotolla on haittavaikutuksia matkailun ja virkistyksen palveluyritysten työllistämismahdollisuuksiin. Energiapuun poltto on luonnollinen ratkaisu metsäisten maakuntien, kuten Keski-Suomen, yhdyskuntien energialaitoksille. Se työllistää turvetaloutta paremmin. Turvetta ei tarvita edes tukipolttoaineena, kunhan kattilavalinta tehdään oikein.
Metsätalouden ojituksilla on suuri osuus vesistöjen pilaajana. Se ei oikeuta turpeenoton haittavaikutuksia, jotka jokaisella turvesuolla kerran aloitettuna jatkuvat 30-50 vuotta.
DI Olavi Niemi, Uurainen
Pelastetaan reittivedet ry, sihteeri