Kevät on edennyt hitaasti, niin myös turpeen tuotanto.
Kävin kalassa Jäppäjärvillä Kinnulassa. Ihmettelin, että verkot olivat läpikotaisin humuksen peitossa, verkko oli yhtä humusmössöä kuin kasvitapetti. Se lähti hyvin kevyesti pois, mistään limasta ei ollut kyse.
Tämä tapahtui välittömästi jäiden lähdettyä, joten päästöt tulivat kevätsulamisen sivutuotteena. Nyt ei onneksi ollut ylijuoksutuksia kuten pari vuotta sitten, kun kevät tuli ennen aikojaan.
Valtakunnan päälehdissä, Hesarissa ja Keskisuomalaisessa on kirjoitettu matkailusta näin kesän kynnyksellä. Mediassa on kerrottu, että Suomen kaunis luonto ja puhtaat vedet ovat houkuttava yhdistelmä.
Matkailija on kuitenkin vaativa, pettymyksiin ei ole varaa. Mitä on tehty, jotta olosuhteet olisivat kunnossa? Järvien piti tulla kuntoon vuoteen 2015 mennessä, uusi aikataulu on siirretty vuosia eteenpäin. Mitenkähän entisöinti tapahtuu?
Luin edellisiltä vuosilta kalastustutkimuksia. Yliopiston tutkijat ilmeisesti kalastelleet heinäkuun loppupuolella Jäppäjärvillä. Ajankohta ei ole ollut kovin sopiva. Yksi yllätys oli se, että oli tunnistettu taimen pyynnissä.
Kun tutkimustilastoja selostettiin, lopuksi oli aina sama toteamus: Turvetuotannolla ei ole vaikutusta järven kalakantaan eikä tietysti olosuhteisiinkaan. Järvien yläpuolella on 300–400 hehtaarin turvealue ja joki laskee muutaman kilometrin suoraan järveen – ja vaikutusta ei ole. Tutkimusta pitää tietysti uskoa, se on totta.
Keskisuomalaisen pääkirjoitus 4.6. on monitahoinen. Turpeelle ennustetaan laihaa tulevaisuutta, mutta silti kirjoituksessa oli ristiriitaisuuksia.
Miksi turvetta verrataan Norjan miljardeihin öljyvaroihin, kun näkyvä turpeen mainoskampanja meni keväällä harakoille? Valekampanjan kaikki väitteet on todettu vääriksi, verohelpotuksiakin turve saa lähes 200 miljoonaa euroa.
Epäillään rantojen asukkaiden havaintoja ja yritetään saada turve uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Kyllähän turve uusiutuu tuhansissa vuosissa ja järvetkin ennallistuvat seuraavassa jääkaudessa!
Miten Vapon käy, kun valtio on irtautumassa pääomistajuudesta?
Kesä on tullut ja nauttikaamme siitä Suomen hienossa luonnossa, metsissä, puhtaitten vetten äärellä (myös tummempien).
Kaikesta huolimatta ympäristömme on vertaansa vailla. Pitäkäämme siitä hellästi huolta, se on sen arvoinen ja vielä enemmän.
Reino Hakkarainen
Jyväskylä